Kuuma peruna -podcast: Minun polkuni, vieraana Elina Virtanen

Kuuntele

Voit kuunnella Kuuma peruna -podcastia haluamastasi palvelusta.

Kuuntele jakso Soundcloudista.- Ulkoinen linkki

Kuuntele jakso Spotifysta.- Ulkoinen linkki

Kuuntele jakso Apple podcasteista.- Ulkoinen linkki

Kuuntele jakso Suplasta.- Ulkoinen linkki

Lue

Näkövammaisten liiton jingle:
Näkövammaisten liitto. Yhdessä näemme enemmän

Minun Polkuni -intro:
Minun polkuni (eri henkilöiden sanomana, eri äänimaisemissa)
Inhimillisiä kertomuksia ihmisistä näkövamman kanssa ja siitä huolimatta työelämän tuulissa ja vähän muuallakin. Tökkää napit korviin ja kuuntele! Kuuntele! Kuuntele! 
Kuuma peruna. Minun Polkuni.
Soundcloudissa, Spotifyssa, suplassa, Apple Podcastissa ja Näkövammaisten liiton sivuilla. 
No niin Mikael, rupeaa olemaan valmista 
Minun polkuni (naurua)

Mikael
Hoplaa! Täällä istuu taas Kuuma Peruna Mikael Mustonen kainalossaan utelemassa yhdeltä pahaa-aavistamattomalta  yksityiskohtia hänen elämästään. Vuorossa on siis Minun Polkuni sarjan neljäs jakso. Huhhuh. Näitähän pukkaa nyt tulemaan niinkuin sakkkolappuja Lahdentiellä. Hurja meininki.
Tällä kertaa liikutaan semmoisissa teemoissa kuin Näkövammaisena opiskelu - työelämä - mukautukset työssä ja osatyökyvyttömyyseläke. Vieraanani on ihminen, joka puhuu vauhdikkaasti ja nauraa paljon. Mutta mukavata on se ihmishenkilön mielestä. Liian vähän naurua on tämän maailmanajan hyyhmäisessä virrassa.
Päivän musiikkitarjonnasta sopimattomissa kohdissa vastaa herra nimeltään Will Harrison herkällä balladillaan Aint no fool, eli suomeksi: Aimo ei pelaa biljardia. Ole hyvä Will.

Mikael:
Tänään mulla vieraanani on Elina Virtanen. Tervetuloa.
Elina:
Hei, kiitos, kun sain tulla puhumaan tähän podcastiin.
Mikael:
Onko sulla heinänuhaa?
Elina:
No itse asiassa tänä vuonna on ollut. Ensimmäistä kertaa, että jouduin aloittaa allergialääkkeet.
Mikael:
Ihan kokonaan ensimmäistä kertaa.
Elina:
Kyllä, kyllä. Ei ole vielä ihan tiedossa, että mille oon allerginen, mutta testit on menossa, että tänä vuonna tuli niin pahasti oireet.
Mikael:
Joo, tänä vuonna on nyt jostain syystä ollut vähän vaikeaa meillä ihmisillä noiden heinien kanssa, mutta saattaa olla, että tästä vielä hengissä selvitään.
Elina:
Toivotaan näin. Mäkin olen kuullut, että tänä vuonna on ollut useammalla ihmisellä. Sen takia niin kuin oon siinä itsekin tavallaan hakeutunut sitten allergiatesteihin.
Mikael:
Oikeastaan, semmoinen... niin kuin yleisesti sinusta. Kuka sä oot ja mitä sä teet työksesi ja niin poispäin?
Elina:
Joo, elikkä olen 33-vuotias nainen täältä pääkaupunkiseudulta. Asun puolison kanssa ja harrastan muun muassa uintia. Ja tällä hetkellä työskentelen potilasjärjestössä. Olen ollut nyt about viitisen vuotta töissä ja koulutukseltani olen sosionomi.
Mikael:
Mitä sä siellä järjestössä teet?
Elina:
Mä vetän tällaisia vertaistukikursseja ja mun työhön käytännössä kuuluu tällä hetkellä nyt ihan sieltä kurssien järjestämisestä, suunnitteluun ja käytännön toteutuksiin ja sitten ihan tällaiseen laskutus- ja muuhun asiaan, että periaatteessa kaikki alusta loppuun sillä erolla, että en itse käytännössä vedä näitä kursseja, vaan meillä on sitten siihen erikseen sitten kurssityöntekijät.
Mikael:
Ahaa, sä olet pikkuisen niinku päällysmiehenä siinä ja pomottamassa ja sitten pistät toiset tekemään sen itse homman.
Elina:
Kyllä, juurikin näin.
Mikael:
Joo, hienoa.
Elina:
Ja niinkin päin voi ajatella, että mä saan tehdä sen vähän kaikkea tylsän työn ja sitten he pääsee tekemään sen kivan osuuden, että he vetää sitten sen itse kurssin.
Mikael:
Joo, niin sitä mä ajattelin, että toi joku laskutus ja mitä kaikkea siinä oli, niin minusta se ei kuulosta yhtään houkuttavalta, mutta toisaalta on ihmisiä, jotka vissiin tykkää siitä. En tiedä.
Elina:
Jotkut tykkää, jotkut ei. Itsellä ei ole kyllä ihan lemppariasia, mutta sekin on tässä tullut nyt sitten tutuksi.
Mikael:
Tämän jutun nimi nyt on Minun polkuni, niin tietysti me haluttaisiin nyt kuulla, että minkälainen se sun polkusi on ollut.
Elina:
No oma taustahan on siinä mielessä aika pitkä, että olen alun perin sairastunut lastenreumaan ja olen sairastunut kaksi ja puoli vuotiaana, periaatteessa aina sairastanut lastenreumaa. Ja sitten tähän lastenreumaan liittyen niin mulla on kuulunut tällainen uveittisairaus ja siitä aiheutunut sitten glaukooma ja sitten tästä sekä uveitista että glaukoomasta on sitten edennyt tämä näkövamma, että se on mennyt vähän sieltä lapsuudesta tähän päivään asti sillä tavalla sykleittäin, että haitta-asteprosentti on ollut 30 ja 50 ja tällä hetkellä se on nyt sitten 75 prosenttia. 
Peruskoulun jälkeen niin oon sitten lähtenyt lukemaan ammattikouluun lähihoitajaksi ja siinä sitten muutaman vuoden tehnyt töitä, jonka jälkeen jatkoin sitten ammattikorkeakouluun ja opiskelin sitten sosionomiksi, mikä on niinku tavallaan se nykyinen tutkinto millä teen töitä. Että ehkä jos palaa vielä sinne, että ennen kun opinnot alkoi niin mun haitta-aste prosentti oli 50 ja sitten sain tuolta silmäsairaalasta lähetteen tällaiseen ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ennen opintojen alkua, että saatiin sitten haettua nämä opiskeluapuvälineet niinku tietokoneet ja muut valkoinen keppi ja tällaiset asiat. Ja sitten kun pääsin sinne kouluun, niin nämä oli tavallaan jo haettuna ja minulla valmiina, että pystyin sitten aloittaa opinnot ja että se oli kyllä hyvä, että se tuli siihen niin kun heti opintojen niinku alkuun se prosessi. 
Kyllä mä koin sillä tavalla, että monet lähihoitajan työtehtävät alkoi olla aika haastavia, että ihan ajattelin niinku sitä työllistymisen kannalta. Mutta totta kai ne niinku jatko-opinnot itsessäänkin kiinnosti, että halusin tavallaan ammatillisesti kehittää itseäni ja ehkä sitten lisätä just niitä uravaihtoehtoja niin sanotusti, että se Korkeakoulututkinto mahdollistaisi kuitenkin vähän laajemmin sen esimerkiksi asiantuntijatyön. Missä sitten tää oma näkö ja terveystilannekaan ei sitten niin paljon vaikuttaisi. Että ehkä voisin sanoa, että lähihoitajan työssä sekä se mun lastenreumadiagnoosi, että sitten tää näkövamma ja silmäsairaus, niin kummatkin oli semmoinen niinku motivaattori ehkä hakeutua korkeakouluun. 
Ensimmäinen vuosi meni ihan hyvin, sain tämän erityisen tuen päätöksen heti jo silloin opintojen alussa ja sinänsä tällaiset apuvälineasiat ja muut oli kunnossa, mutta sitten mulla rupesi tulemaan terveysongelmia. Elikkä mulla oli ihan tuon reuman kanssa, niin oli näitä reumalääkevaihdoksia ja sitten silmäpuolella tuli aika äkillisiäkin silmäleikkauksia, että jouduttiin sitten operoimaan ja näistä johtuen sitten tuli aika paljon tämmöistä sairaslomaa ja jouduttiin ihan tauottaakin välillä opintoja. Tuossa vähän aikaisemmin mainitsinkin, että silloin kun aloitin opinnot, niin ei ollut vielä niin hyvin kaikki tämmöiset etämahdollisuudet olemassa, että sitten oikeastaan vasta tässä, kun tuli tämä korona-aika ja kaikki hyppäsi digitaaliseksi, niin sitten helpottui se, että pystyi esimerkiksi sairaslomaltakin edistämään niitä opintoja. Mutta semmoinen parin vuoden katko siinä tuli näiden sairasteluiden myötä. 
Elikkä mä opiskelin tällä kelan kuntoutusrahalla, mikä oli oikeastaan ehkä semmoinen niin kuin pelastava tekijä tässä. Että jos olisin opiskellut perusopintotuella, niin uskoakseni ne opintotukikuukaudet olisi loppunut jossain kohtaa. Mutta sitten kun mä opiskelin tällä kuntoutusrahalla, niin siinä oli vähän semmoista väljyyttä, että pystyi pidentää sitten sitä opintoaikaa. tekemällä selvityksen aina vuosittain sinne Kelalle ja sitten hakemalla oppilaitoksesta lisäaikaa.
Mikael:
Joo. Pitikö sun toimittaa lääkärin lausuntoja sinne, että nyt on tämmöinen tilanne ja semmoinen tilanne?
Elina:
Joo, joo, että aika paljon semmoista koordinointia se oli sairaalan, Kelan ja sitten oppilaitoksen välillä, että itse toimin siinä vähän niinku semmoisena yhteyslinkkinä kaikkien näiden kolmen tahon kanssa. Sinänsä sosiaaliturvajärjestelmä tuli sitten niinku omakohtaisestikin aika tutuksi siinä opintojen aikana ja samoin ehkä myöskin sitten ne haasteet mitä muutkin voi kohdata siellä omissa opinnoissa. Että omassa työssä aika tavallinen tilanne varsinkin nuorten aikuisten kanssa on se, että ne sairastuminen tai vammautuminen niin koskettaa sitten suoraan sitä opiskelua ja työelämää ja ehkä semmoinen huomio, että ihan kuten itsekin jouduin aikanaan ottaa aika paljon selvää, niin monella muulla on se sama sama tilanne, että ei oikeastaan välttämättä edes tiedä mistä sitä tietoa pitäisi hakea tai löytyisi ja keneltä sitä kysyisi, koska usein tilanne on se, että oppilaitos ei välttämättä tiedä tai osaa ohjata. Kelakaan ei aina kaikista asioista välttämättä tiedä, vaan ne pitää selvittää sieltä omalta oppilaitokselta ja sitten ehkä sairaanhoidon puolelta yleensä saa ne todistukset, mutta hekään ei sitten välttämättä osaa ohjata, että mihin on oikeutettu, ellei ole esimerkiksi. kuntoutusohjaajaa tai sosiaalityöntekijä siellä, joka pystyisi ottaa vähän koppia. Että ehkä voisin voisin ajatella sillä tavalla, että kuten puhuttiinkin tuossa jo vähän aikaisemmin, että ehkä enemmän energiaa meni siihen näiden asioiden selvittämiseen, että miten saadaan opinnot hoidettua, kun sitten varsinaisesti siihen itse opintoihin tai opittavaan asiaan. Voisin vielä kuitenkin mainita, että aika raskasta, että varsinkin siinä tilanteessa, jos on Itse sairaana tai on joku äkillinen terveystilanteen muutos, niin sitten se energia selvittää näitä asioita ja sillä tavalla on kuitenkin rajallinen, että tavallaan se olisi ihan hyvä, että semmoisia käytäntöjä olisi ainakin tiedossa oppilaitoksilla tai muilla tahoilla.
Mikael:
Mikä oli nimenomaan se, mikä vei kuitenkin eteenpäin?
Elina:
No kyllä mä sanoisin, että se oli se, että mulla oli etukäteen ylipäätänsä se tieto, että mihin mä voin olla oikeutettu. Kun mä oon tosiaan lapsesta asti sairastunut, niin mulla on esimerkiksi aina ollut HOJKS-suunnitelma olemassa. Eli mä tavallaan tiesin, että mä saan haettua myös sellaisen erityisen tuen päätöksen sinne ammattikorkeakouluopintoihin. Että se oli ihan semmoinen merkittävä plus, koska mä oon käynyt lapsesta asti sekä reuman että sitten tän silmätilanteen ja näkövamman puolesta kuntoutuksissa, niin mulla oli tieto miten meidän sosiaaliturvajärjestelmä ylipäätään toimii, mitä tukia pystyy hakemaan - esimerkiksi sitä kuntoutusrahaa sinne opintoihin sekä mitä työntekijöitä löytyy - sosiaalityöntekijä, kuntoutusohjaaja - niin se vaatii aika paljon sellaista ennakkotietoa mitä ei niinku kaikilla voi olla kun sä vaikka haet kouluun. Plus sitten se vaatii aika paljon sitä, voisiko sanoa opiskelumotivaatiota jaksaa sitten selvittää tän kaiken tämän puolen vielä siihen niinku opintojen päälle. 
Itse mä jotenkin koin, että oli aika tärkeätä olla aika avoin heti siinä alussa kun aloitti opinnot, että otin esimerkiksi heti tähän opinto-ohjaajaan yhteyttä ja sitten omaan tutor-opettajaan, mikä meillä oli nimetty. Ja sitten selitin heille tän tilanteen ja sain sitten haettua sen erityisen tuen päätöksen muun muassa siihen tietokoneelle ja apuvälineiden käytölle, mutta se mikä ei ollut sujuvaa oli tavallaan se, että vaikka oli tää erityisen tuen päätös, niin siitä huolimatta joka ikisellä kurssilla joka ikisen opettajan kanssa sun piti tavallaan käydä se tilanne erikseen läpi ja miettiä niitä mukautusvaihtoehtoja tai miten sä saat materiaalit saavutettavassa muodossa ja sillä tavalla, että siinä oli aika paljon sellaista haastetta.
Mikael:
Kuinka rankka toi sun opiskelutie oli vai menikö se vaan siinä?
Elina:
No se oli vähän niinku sekä että, että toisaalta mä koin varsinkin silloin kun oli vähän tällaisia niin sanotusti terveempiä jaksoja, että sehän antoi ihan hirveästi se opiskelu ihan ammatillisesti, niin koen, että se ala mitä mä lähdin opiskelemaan, niin oli just sitä mitä mä halusin opiskella vielä ehkä enemmänkin kuin se lähihoitaja. Että halusin just keskittyä sosiaaliasioihin ja koin tärkeäksi. Plus ehkä mä koin opinnot myös sen takia aika helpoksi, koska mulla on niin pitkä oma tausta, että mun oli niin kuin nopeasti helppo päästä kiinni niihin asioihin. Ehkä se motivaatio on semmoinen aika niin kuin voisiko sanoa ehkä jopa isoin tekijä siinä, että sit lopulta sai ne opinnot niin kuin päätökseen kaikista haasteista huolimatta.
Mikael:
No nyt sä oot ollut sitten töissä. Miten asiat on edennyt?
Elina:
No voisiko sanoa, että oon tykännyt olla nykyisessä työssäni, ja niin kuin just sanoin, että jo opinnoissa on ollut hyötyä tästä omasta taustasta, mutta myöskin työelämässä, että sinänsä... Voi sanoa, että on ollut hyvä tällainen itsellä monen vuoden perehdytys jo nykyiseen työnkuvaan niin sanotusti, niin oon viihtynyt tosi paljon ja sitten ehkä voisin sanoa että tälleen kun no ensinnäkin sote-alalla kun ollaan, mutta myöskin niinku että hain niinku potilasjärjestöön töihin ja olen siellä töissä, niin on myöskin onnistunut kaikki tämmöiset niin sanotusti erityisjärjestelyt ilman sen kummempaa säätämistä. Että huomattavasti helpompaa ollut nyt, kun siellä oppilaitoksessa saada näitä järjestelyjä. Elikkä itsellähän nyt yksi oli just tämä mahdollisuus, että pystyy tekemään lyhyempää työviikkoa ja sitten etätyömahdollisuus, että pystyy tekemään oikeastaan suurimman osan työstä etänä, niin on helpottanut ihan hirveästi. Plus, että kun on ehkä tämmöinen aika itsenäinen työnkuva, että on oikeastaan ainut, kuka tekee tätä kurssitoimintaa meillä, niin pystyy sitten aika hyvin myöskin itse järjestämään sitä työtä sen mukaan, että miten sen haluaa toteuttaa ja sillä tavalla, että montaa vaihtoehtoa pystynyt sitten hyödyntää ja sopia työnantajan kanssa, että mikä on vaan sen työn kannalta ja oman terveyden kannalta sujuvinta, niin kaikki on järjestynyt tosi hyvin.
Mikael:
Joo, että siinä ei ole tarvinnut lähteä mitään raskasta koneistoa pyörittämään. että olisi saanut jotakin asioita mukautettua, että nämä niin sanotut kohtuulliset mukautukset on tullut ihan siinä luontevasti siellä.
Elina:
Joo, kyllä, just näin. Että se on ollut kyllä tosi iloista huomata, koska paljon näen siis omassa työssäni aika päinvastaisia tilanteita, että voi olla ihan ongelmia siellä työnantajan kanssa sitten saada sovittua näitä mukautuksia.
Mikael:
Kyllä.
Elina:
Ihan sellaisiakin, mitkä olisi kuitenkin toteutettavissa. Mutta omassa työssä on onneksi onnistunut ja tämä nyt ehkä sitten olikin siinä myös yksi se syy, miksi tavallaan menin tänne töihin, että tiesin, että saadaan homma sujumaan.
Mikael:
Joo, nämä on sillä tavalla kauhean kivoja kuulla tämmöiset jutut, että kun ihan samoin minä työskentelen paljon ihmisten kanssa. joilla kutakuinkin kaikki asiat on mennyt pieleen siellä töissä ja mitään ei ole pystytty tai haluttu mukauttaa. Ja se on niinku sitä todellisuutta. Nyt sitten sä kerrot, että no näähän nyt meni tuosta noin vaan. Hyvä juttu. Se on kiva, että onnistuu. Joo. No sitten vielä tämä työaika-asia, eli läksit osatyökyvyttömyyseläke hakemaan.
Elina:
Joo, elikkä itsellä oli tosiaan se tilanne, että hakeuduin tähän virkaan, mikä oli 67 prosenttinen, mutta sitten tosiaan tilanne oli se, että en kuitenkaan vapaaehtoisesti voi niin sanotusti tehdä sitä osatyöaikaa ilman, että mulla on sitä virallista osatyökyvyttömyyspäätöstä. Ja sitten tuossa työn ohella lähdettiin niinku sekä työterveyden että sitten tota tällaisen Kelan ammatillisen kuntoutusselvityksen kautta sitten hakemaan sitä päätöstä siitä osatyökykyisyydestä.
Mikael:
Miten se homma meni?
Elina:
No aluksi se lähti vähän, voisinko sanoa hitaasti liikenteeseen, että aluksi lähdin selvittämään tätä ihan tuolta oman niinku hoitavan tahon kautta HUSista erikoissairaanhoidosta, mutta siellä oli vähän, että kukaan ei oikeastaan tiennyt, että miten tällaisessa tilanteessa toimitaan, kun on jo tavallaan valmiiksi osatyökykyinen ja on kyseessä nuori henkilö. Elikkä se oli vähän nyt epäselvää, että mitä ja miten lähdetään ylipäätänsä hakemaan. Ja sitten täytyy sanoa, että vaikka mulla monesta asiasta on tietoa, mutta eläkeasioista ei ollut mitään tietoa itsellä. Ja mä en oikeastaan tiennyt, että mitä kautta sitä pitäisi lähteä edes selvittämään. No sittenhän mä kun ei hussista oikein kukaan ei osannut sanoa mitään, niin mähän sitten olin tänne NKL:n työelämäpalveluun eli teihin yhteydessä.
Mikael:
Eli minuun. Enkä minäkään tiennyt mitään.
Elina:
Ei mut sä tiesit enemmän kuin monet muut, koska tunnissahan mä sain jo selville esimerkiksi sen, että tässä tilanteessa ensinnäkin se oman työpaikan työterveys edistää tätä asiaa. ja sitten on mahdollista hakea tähän Kelan ammatilliseen kuntoutusselvitykseen, mikä usein vaaditaan siihen prosessiin, että sitten lähdetään sitä eläkettä hakemaan, että se pitäisi tavallaan olla ensin siellä käytynä. Niin siitä sai jo hyvät suuntaviivat sillä tavalla, että päästiin sitten eteenpäin.
Mikael:
Niin, aivan. Edes jotakin apua.
Elina:
Kyllä, kyllä siitä oli oikeasti ihan huomattava apu.
Mikael:
Niin, siis tämähän se oli se mielenkiintoinen yhtälö, että sä läksit tekemään 67 prosenttista työaikaa ja sitten hait osatyökyvyttömyyseläkettä.
Elina:
Joo, kyllä näin. Ja tästä nyt oli vähän ristiriitaista tietoa, että olisiko se kannattanut lähteä hakemaan heti siinä valmistumisen kynnyksellä, mutta nyt näin jälkikäteen ajatellen Uskaltaisin väittää, että siitä oli hyötyä, että mä hain vasta pari vuotta myöhemmin sitä, koska sitten siinä eläkepäätöksessä arvioitiin ansiotuloja 5 vuodelta, että käytännössä se eteni sitten sillä tavalla, että kun olin käynyt sinun pakeillasi, niin laitoin sitten kelaan ne hakemukset siitä ammatillisesta kuntoutusselvityksestä ja se meni sitten aika sujuvasti ja kävin ne jaksot ja sain kaikki paperit liittyen tähän omaan työkykyyn ja näkövammaan ja sitten työterveyden kautta sitten jatkettiin sen jälkeen.
Mikael:
Joo, ja sit sä pistit vaan hakemuksen menemään ja paluupostissa tuli päätös.
Elina:
Ja kyllä siinä kesti hetki. Että mulla oli kaksi jaksoa niitä ammatillisen kuntoutusselvityksen jaksoja, jonka jälkeen sitten työterveydessä prosessi eteni siten, että mulla oli työkokeilu ja siinä oli 2 tapaa suorittaa se, mutta koska mulla oli jo työpaikka, niin mä sain tehdä tämän työkokeilun niin sanotusti omaan työhöni, että ei tarvinnut vaihtaa työpaikkaa. Että jos olisi ollut se tilanne, että mulla ei olisi työpaikkaa, niin se työkokeilu olisi sitten varmaan ollut johonkin johonkin muuhun paikkaan. Tai jos olisi ollut se tilanne, että ei pysty yksinkertaisesti jatkaa siinä nykyisessä työssä - jos kuvitellaan, että mä olisin vaikka bussikuski ja näkö menisi, niin sitten se olisi varmaan kannattavaa suunnata se työkokeilu johonkin muuhun työhön.
Mikael:
Niin, ehkä siihen bussikuskin hommaan ei sitten enää kannattaisi kokeilla...että onnistuisiko se tuolla heikolla näillä kuitenkin se?
Elina:
Just näin, mutta mulla oli tavallaan se tilanne, että oli tiedossa, että pystyisin kyllä tekemään nykyistä työtä, niin että olin saanut sen verran jo mukautettuakin jo alusta alkaen sitä työtä, niin sitten se työkokeilu oli siihen omaan työhön ja omaan työpaikkaan. Ja se, mitä mä nyt sitten hyödynsin siinä työkokeilun aikana, että otin näitä apuvälineitä entistä enemmän haltuun, koska - en muista käytiinkö tuossa aikaisemmin läpi, mutta mullahan niinku on edennyt tää näkövamma, että opintojen alussa se oli 50% milloin mä kävin sen edellisen kuntoutuksen ja sitten siitä valmistumisen jälkeen vielä oli silmäleikkauksia ja muuta, niin sitten se oli jo seitsemänkymmentäviisi prosenttia. Elikkä koin sen ihan hyödylliseksi, että pystyy siinä työkokeilussa nyt sitten päivittää tätä apuvälineosaamista ja ottaa vielä entistä enemmän käyttöön niitä. Joo. Mutta siis työkokeilu oli viisi kuukautta, se maksimimäärä taisi olla kuusi kuukautta. Ja sitten vasta sen työkokeilun jälkeen, kun oltiin saatu dataa siitä omasta työkyvystä ja esimerkiksi siitä, että riittävästi mukautettunakaan oma työkyky ei ole se 100 prosenttia, niin sitten vasta sen jälkeen tehtiin ne hakemuspaperit työterveydestä. Sain onneksi siihen apua sieltä työterveyden päästä ja työterveyslääkäriltä. Sitten laitettiin hakemukset vetämään työeläkeyhtiöön.
Mikael:
Joo, no tuossa on tehty aika hyvin toi prosessi aika kattavasti. Siinä on oikeasti selvitetty, että onko se työkyky sellaista, että mihin se riittää ja toisaalta, että riittääkö se tähän eläkkeeseen, osatyökyvyttömyyseläkkeeseen.
Elina:
Kyllä. Ja mun työterveyslääkäri taisikin sanoa, että hän on aika monta vuotta tehnyt tätä prosessia, mutta ei ollut nyt moneen vuoteen tullut kyllä ihan tällaista, missä olisi näin kattavasti saatu kaikki siihen paperille. Ja hän sanoi, että hän kyllä suuresti ihmettelee, että jos se olisi tullut niin kuin hylättynä takaisin se päätös, mutta totta kai siihenkin piti varautua, mutta se nyt meni sitten omalla kohdalla läpi kyllä ensimmäisellä kerralla, että sain sellaisen työkyvyttömyyspäätöksen.
Mikael:
Joo, kyllä se toi on hyvä esimerkki siitä, mitä mäkin aina mun asiakkaille sanon, kun lähdetään eläkehommaa viemään eteenpäin, että pohjatyöt kannattaa tehdä kunnolla. Silloin kun siellä on sitä dataa, on näyttöä ja on riittävät lausunnot, niin silloin se asia on paljon helpompi käsitellä siellä eläkeyhtiössä. Ei tule niitä kysymysmerkkejä. Ei tarvitse lähettää asiakkaalle selvityspyyntöä, että mitä tämä tarkoittaa, että kun täällä sanotaan tällee ja tuolla sanotaan tuollee, että mites tämä asia nyt oikein on. Asia on selvä heille, niin se on helppo tehdä se päätös.
Elina:
Niinpä. Ja mä voin just suositella kyllä, että jos vaan on se työpaikka ja siellä on se työterveyshuolto, niin he oli kyllä aika kanssa kallisarvoinen apu tuossa prosessissa, koska sitten kaikki se hakemusten tekeminen ja se byrokratia, että mitä sinne pitää saada, niitä liitteitä ja lausuntoja ja mitä tietoja, niin se oli heillä aika hyvin hallussa. Ehkä senkin takia mulle jäi edelleen pikkuisen nyt itselle kysymysmerkiksi, että jos mulla ei olisi ollut sitä työpaikkaa ja mä olisin hakenut heti valmistumisen jälkeen tätä eläkettä, niin mitä kautta se olisi nyt sitten hoitunut, jos mulla ei olisi sitä työterveyshuoltoa? 
Mikael:
Se on niissä tilanteissa aika usein kysymysmerkki, mutta että se voi olla sitten hoitava silmälääkäri, se voi olla ihan terveyskeskuslääkärikin. Se voi olla periaatteessa kuka lääkäri tahansa, mutta että kyllähän se tällaisissa tilanteissa silloin kun on se työterveys olemassa, niin nimenomaan se työterveyslääkäri on se taho, että se niinku kuuluu hänen työhönsä. Joskus tarvitaan jonkun esimerkiksi silmälääkärin lausuntoa siihen liitteeksi. Niitä otetaan sitten siihen mukaan ja hän tekee sitten sen kokoavan työn siinä.
Elina:
Joo, ja mulla kävi semmoinen hauska sattuma vielä, että tämä mun työterveyslääkäri oli ilmeisesti itse ollut joskus tässä näönkuntoutuksessa, kuntoutuslääkärinä töissä, että siis monta monta kymmentä vuotta sitten, että hänellä oli silänsä tavallaan vähän tuttua tämä näköpuoli, niin sekin kyllä helpotti itsellä tätä asiointia hänen kanssaan. Hauska sattuma.
Mikael:
Kauheeta. Tämän nauhoituksen jälkeen mun on pakko kysyä, että kuka lääkäri se oli, mutta en kysy nyt.
Elina:
Joo, kysy vaan, yritän muistella vielä nimenkin. Muistan etunimen, mikä on sukunimi.
Mikael:
Joo. Minkälainen fiilis sulla on, että onko tämä hyvä juttu, että sulla on mukautettu tällä tavalla, niin kuin tietysti jo muutoinkin mukautettu, että sä pystyt työskentelemään, mutta että sulla on työaika sitten kuitenkin selvästi pieni?
Elina:
Tässä mun kohdalla kävi nyt sitten vähän tällä tavalla, että tässä oli sekä hyviä että huonoja puolia tässä myönteisessä osatyökyvyttömyyseläkepäätöksessä. Huono puoli tässä nyt oli se, että kun mä en ollut tehnyt sataprosessasta työaikaa, niin silloin kun he työeläkeyhtiössä tarkastelivat vaan ansiotuloja, elikkä tavallaan mä oon tehnyt kuusikymmentäseitsemän prosenttia siitä mun sadasta prosentista niin kuin sekä työajallisesti että sitten palkkio on tullut sen mukaan tai palkka. Tässä nyt työeläkeyhtiön kanssa kävi siis sillä tavalla, että kun mä tein jo valmiiksi kuusikymmentäseitsemän prosenttista työaikaa, niin työeläkeyhtiö katsoo sen silleen, että saa tienata vain maksimin 60% siitä 5 vuoden ansiotulosta. Eli mun tapauksessa se tarkoittaa sitä, että kun mä olisin periaatteessa pystynyt tehdä kuuttakymmenestä prosenttia kuuttakymmentäseitsemän prosenttia jatkaa sillä, mutta käytännössä mä joudun nyt vielä entisestään vähentämään työaikaa, että se sitten niin kun mahtuu sinne ansiotulorajaan. Eli mä mä itse voitan tässä ratkaisussa nyt silleen, että mulla on se virallinen päätös siitä osatyökykyisyydestä. Plus mä voin vähentää työaikaani siihen neljäänkymmeneen prosenttiin eli mä saan enemmän vapaa aikaa, mutta sitten taloudellisesti mä saan nyt sitten niin kun enemmän kompensaatiota siitä, että mä saan sen eläkkeen ja mikä on vähän hassua, että tavallaan luulisi, että varsinkin nuorilla ihmisillä tuettaisiin siihen, että tekisi mahdollisimman paljon töitä. Joo, mutta olen nyt itse sen sillä tavalla pähkäilyt omassa tilanteessa, tämä on ihan hyvä ratkaisu tässä kohtaa. Ja nämä eläkkeet on nykyisin määräaikaisia, eli jos tilanne tulisi, että vaikka terveystilanne paranisi tai tulisi muuta muutoksia, niin sen eläkkeen pystyy jättää tauolle ja sitten ihan normaalisti siirtyy sataprossaiseen työaikaan. Mutta sanotaanko näin, että parempi tilannehan se olisi ollut, jos mä olisin ollut alun perin sataprossainen niin sanotusti, ja sitten siitä oltaisiin vähennetty se 60 prosenttia. Eikä silleen, että 67 pitää vähentää vielä sitten.
Mikael:
Me ollaan nyt suurin piirtein käyty sun polku läpi tässä vaiheessa. Onko sulla nyt jonkunlaista viestiä tai sanomaa niille ihmisille, jotka kuuntelee tätä? Siis niille kaikille kolmelle ihmiselle? Äiti ja isä ja ehkä yksi kollega. Ei, saattaa olla, että niitä on neljäskin vielä, mutta siis toisin sanoen kun sä oot käynyt tämmöisen prosessin läpi ja nähnyt nyt aika monellakin tavalla, että miten tämä systeemi toimii ja toisaalta sä nyt itse työskentelet tällä alalla. Mitä sä haluaisit muille sanoa?
Elina:
Kyllä mä sanoisin, että kaikki on ollut sen arvoista niin sanotusti, että vaikka on ollut haasteita, niin oon tyytyväinen siihen, että oon ensinnäkin saanut suoritettua tän ammattikorkeakoulututkinnon ja sitten työllistyttyä sellaiselle alalle, joka ensinnäkin on itsestä ammatillisesti kiinnostava ja myöskin silleen niin kun miten miten voisi sanoa, pystyy hyödyntämään sitä omaa taustaa aika hyvin siinä omassa työssään, niin koen sen ehkä monesti myös jopa ehkä tietyllä tapaa merkityksellisemmäksi sen oman työn, koska tiedän millaisia haasteita siellä voi olla taustalla ihmisillä. Joo, mä sanoisin, että se on kyllä tuonut tosi paljon itselle omaan elämään, että on kouluttautunut ja on työelämässä mukana. Varsinkin nuorena ihmisenä niin mun kauhuajatus olisi ollut itsellä se, että joutuisi jäädä vaan kotiin sairaana, tai ymmärrätkö mitä haen, että mä oon aina ollut tosi motivoitunut pysymään opiskelu- ja työelämässä mukana.
Mikael:
Joo, kyllähän sohvalla istuminenkin ihan kivaa on, ei sillä. Joo, se on, mä oon huomannut, että se on viisi viikkoa ihan kivaa, mutta sitten se rupeaa kyllästyttämään, että sitten tekee mieli lähteä töihin.
Elina:
Se on joku hulluus varmaan, että sitä haluaa tehdä töitä ja nauttii töissä olemisesta.
Mikael:
Joo, ja kuitenkin se, että kun tekee jotain, ei välttämättä tietysti, eihän se tarvitse aina olla työtäkään, mutta että on joku juttu mitä tekee, niin pysyy vireessä.
Elina:
Just näin, just näin, että se on ihan supertärkeetä kyllä, että se mitä aina omassa työssä kohtaan ja mihin itse pystyn helposti samaistumaan, että varsinkin nuorilla aikuisilla on ihan hirveä hinku pysyä siinä. omissa harrastuksissa, omissa kaveriporukoissa, omassa opiskelu- ja työelämässä, että se on ihan tosi tärkeä tarve. Ja ymmärrän sen hyvin, että harva haluaa olla vaan kotona tai jäädä jotenkin paitsi niistä itselle tärkeistä asioista. Sen takia ehkä tässä järjestelmässä olisi hyvä se, että olisi niitä keinoja mahdollistaa se, että kukaan ei tavallaan tipahda sieltä.
Mikael:
Niinpä. Joo, kyllä me tarvitaan enemmän sitä sellaista, just tällaista niin kun koordinointia näissä asioissa ja toisaalta me tarvitaan eri järjestöjen ja eri asiantuntijoiden yhteistyötä. Että mulla tulee väistämättä mieleen, että mun täytyy varmaan jatkossakin olla sun kanssa yhteydessä, koska kyllä näissä niinku yhtymäkohtia on näissä meidänkin töissä.
Elina:
Tosi mielellään oonkin, että tämähän on just tätä parasta, mitä työstä tulee. Tai vapaa-ajalla.
Mikael:
Niin on, joo. Joo, ja sitten siinä on vielä se hyvä puoli, että sitten kun sulle soittaa, niin saa aina nauraa tyhmille jutuille.
Elina:
Vähän vakavaakin asia tässä tulee rinnalla, mutta...
Mikael:
Niin, niin, ollaan jopa puhuttu ihan asiaakin jokunen sana. Tässä on tullut itse asiassa tosi paljon asiaa. Sanoisin taas, että tässä vaiheessa on hyvä päättää. Kiitos paljon, että tulit vieraaksi ja kiitos paljon, että jaoit tämän sun polkusi näin avoimesti.
Elina:
Kiitos omasti puolesta, että sain tulla tähän mukaan. Että heti kun ehdotit, niin olin ihan, että totta kai mielellään ja aina parempi, jos joku vaikka saa siitä jotain ajatusta itselleen, niin tosi kiva oli, kun pyysit.
Mikael:
No niin oli. Joo, kiitoksia ja me palajamme asiaan.
Elina:
Tehdään näin. Moi moi.
Mikael:
Siinä tuli rautaisannos asiaa Elinalta. Aina sitä vaan jotenkin hämmästyy, että näin paljon ihan fiksun kuuloista settiä nauhoille tarttuu, vaikkei yhtään tosissaan edes yritetty sitä. Kaikenlaisia vahinkoja sitten näköjään voi käydä. 
Mutta sarjassamme muistutuksia ja mainoksia: Antakaa meille nyt palautetta taas tästäkin pölpötyksestä. Se linkki löytyy tuosta hitusen alempaa, kun sitten sinne jollakin härvelillä scrollailee. Ja toisena semmoinen juttu, että me täällä näkövammaisten liiton työelämäpalveluissa päivystetään nyt tämän syksyn ajan joka tiistai chatissa neljästä kuuteen, eli sinne saa tulla kyselemään, mikä neuvoksi, jos on vaikka töissä tai opiskelussa joku hommahässäkkä päällänsä. Myös se chatin linkki löytyy vähän tuosta alempaa. Luultavasti vähän alempaa kuin se äskeinen linkki. Ja meihinhän saa olla yhteydessä muutenkin tämmöisissä jutuissa, joissa näkövammaisuus ja työelämä taikka opiskeluhommelit on jollain tavalla vakavahkoa tai semi-vakavahkoa mietintää vaativassa kohdassa. Meille kannattaa laittaa sähköpostia osoitteeseen tyoelamapalvelut@nakovammaistenliitto.fi. Huomaatteko, mä alan oppia lausumaan tuon. Sieltä sitten päivystävä upseeri katsoo, kuka kulloisestakin asiasta eniten tietää, ja mepä olemme sitten sinne teihin päin yhteydessä. Puhelimitsekin meitä on mahdollista tavoitella, hämmästyttävää kyllä. ja puhelinnumerot löytyvät Näkövammaisten liiton sivuilta helpoiten, kun kirjoitat siihen Googleen Näkövammaisten liitto ja työ. Siitä sitten sinne sivun alareunaan, niin siellä on ne meidän puhelinnumerot.
Seuraava minun polkuni -jakso on tarkoitus työntää kuuluville lokakuun aikana. Koittakee nyt kestää siihen asti. 
Mutta minä taidan nyt lähteä käymään kaupassa. Leipä on loppu. Morjens.

Anna palautetta tämän linkin kautta.- Ulkoinen linkki 

Työelämäpalveluiden Chat syksyllä 2026. Tiistaisin klo 16.00 - 18.00 
https://keskusteluhuone-dpfzb4gjb3crd5ev.northeurope-01.azurewebsites.net/- Ulkoinen linkki